Avoimet työpaikat
Avoin työhakemus
Kiitos, että yhtiömme kiinnostaa teitä työnantajana. Pyydämme teitä täyttämään alla olevan lomakkeen. Otamme teihin mielellämme yhteyttä, mikäli nykyinen työvoimatarpeemme vastaa osaamistanne ja kiinnostuksenne kohteita.
People at Solving
Solving on Pietarsaaren seudun houkuttelevin työpaikka 2023!
Solving, ja erityisesti yksi video, voitti Most Attractive Place to Work-kilpailun. Perustelut olivat: ”Videossaan Solving nostaa esiin henkilökuntansa. Video on tehty pilke silmäkulmassa, se on osallistava, ja se tarjoaa mukavan tarinan, joka onnistuu myös henkilökohtaistamaan yrityksen teknisen osaamisen. Lokakuun aikana Solving jakoi yhteensä 13 postausta, ja kaikki saivat monta reaktiota. Solvingin postaukset muodostivat yhtenäisen kokonaisuuden, ja yritys mainosti työpaikkaansa monipuolisesti kaikissa kolmessa kanavassa.”
Ajankohtaista Solvingilla
Mats Ruotsista meistä suomalaisista
Mitä Solving Sweden Ab:n Area Sales Manager Mats Eriksson teki, kun Suomi voitti MM-kultaa Globenissa? Mitkä ovat olleet kielen puolesta suurimmat haasteet? Ja miksi Mats viihtyy niin hyvin Solvingilla? Uudessa sarjassamme Working with Finns saamme kuulla mitä työntekijämme ulkomailla oikeastaan ajattelevat meistä suomalaisista.
Miksi Solving?
Työntekijämme kertovat:
Solvingin arvot
Ennakointi
Yrityksemme on toimintajohteinen ja tavoitteellinen. Olemme yritys, joka oppii uutta ja kehittyy jatkuvasti.
Kestävyys
Toimintamme on kestävää taloudellisesti, teknisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti.
Vastuullisuus
Olemme yrityksenä vastuussa toiminnastamme asiakkaillemme ja henkilökunnallemme. Pidämme lupauksemme, kannamme vastuuta ja kunnioitamme toisiamme.