17.12.2021
Solving ja Posiva sopimukseen ONKALOon® sijoitettavasta siirtojärjestelmästä
Solving voi ylpeänä ilmoittaa, että olemme päässeet sopimukseen Posivan ONKALO®-loppusijoitustiloihin asennettavasta automaattitrukkijärjestelmästä. Sopimus on seurausta pitkästä Solvingin ja Posivan välisestä yhteistyöstä, joka sai alkunsa jo vuonna 2012.
Sähköntuotannosta ydinvoimaloissa muodostuu radioaktiivista ydinjätettä, josta on huolehdittava siten, että siitä ei aiheudu ympäristölle haittaa. Posiva rakentaa ensimmäisenä yhtiönä maailmassa laitosta ydinjätteen turvallista loppusijoitusta varten ja Solving osallistuu tähän merkittävään saavutukseen toimittamalla käytettyä ydinpolttoainetta sisältävien kapseleiden kuljettamista varten kehitetyn automaattitrukkijärjestelmän.
Posiva lähestyi Solvingia vuonna 2012 haasteenaan tutkia loppusijoituslaitoksen toimintaa materiaalinkäsittelyn näkökulmasta. Tämä esisuunnittelutyö johti kahden loppusijoituskapseleiden käsittelyyn kehitetyn siirtojärjestelmäprototyypin rakentamiseen (Solving Movers). Posiva arvioi prototyypit perusteellisesti ja jatkokeskustelut Posivan ja Solvingin välillä johtivat sopimukseen lopullisesta automatisoidusta kuljetusratkaisusta, jonka rakentaminen on tällä hetkellä työn alla.
”Meille on kunnia ja etuoikeus olla osa tämänkaltaista uraauurtavaa projektia”, sanoo Solvingin myyntipäällikkö Andreas Backman.
Räätälöidyt automaattitrukit
Solving asentaa Posivan loppusijoituslaitokseen Olkiluodossa automaattitrukkijärjestelmän (AGV, Automated Guided Vehicle), joka koostuu kahdesta trukista, jotka on suunniteltu käytettyä ydinpolttoainetta sisältävien loppusijoituskapseleiden kuljettamiseen. Automaattitrukit kuljettavat kapselit itsenäisesti ennalta määrättyjä reittejä pitkin käyttämällä navigointiin laserskanneria, joka ”lukee” reitin varrelle seiniin sijoitettuja heijastimia.
ONKALOssa® toimivien automaattitrukkien erityspiirteet
Trukkien operointia seurataan etänä loppusijoituslaitoksen valvomosta, josta trukeille annetaan kuljetuskäskyt. Trukkeja voidaan myös seurata reaaliaikaisesti videokuvan välityksellä itse trukkiin ja reitin varrelle asennettujen kiinteiden kameroiden avulla, mikä takaa käytön turvallisuuden. Tämän lisäksi toimintahäiriöiden varalta trukkiin voidaan liittää hinauslaite, jonka avulla toinen, viallinen trukki voidaan tuoda korjattavaksi.
Automaattitrukit operoivat kahdella eri alueella: kapselointilaitoksessa ja loppusijoitustiloissa.
Kapselointilaitoksen trukki
Yksi trukeista operoi maan pinnalla sijaitsevassa kapselointilaitoksessa. Kun loppusijoituskapseli tulee kapselointiprosessin päätteeksi ulos, trukki tuo kuormalavan kuljetusvaunun eteen vastaanottaakseen kapselin, joka asetetaan lavalle ja jonka trukki sen jälkeen kuljettaa joko suoraan hissiin tai puskurivarastoon.
Loppusijoitustilassa käytettävä trukki
Toinen automaattitrukki toimii ONKALOssa®, loppusijoitustilassa, joka sijaitsee yli 400 metrin syvyydessä maan alla. Siellä trukki siirtää kapseleita sekä hissin ja kapselivaraston että kapselivaraston ja kapselin siirto- ja asennusajoneuvon välillä.
Trukki hakee kapselin hissistä ja kuljettaa sen ennalta määrättyyn paikkaan kapselivarastossa, jossa koneenkäyttäjä ohjaa sen manuaalisesti haluttuun varastopaikkaan.
Automaattitrukkia käytetään myös noutamaan valittu loppusijoituskapseli ja kuormalava varastotiloista ja kuljettamaan ne nostolaitteelle. Kun kapseli on annettu siirto- ja asennusajoneuvon kuljetettavaksi, trukki poimii tyhjän lavan nostolaitteesta ja siirtää sen joko hissiin kapselointilaitokseen palautettavaksi tai vie sen takaisin kapselivarastoon.
Loppusijoitusprosessin koekäyttöönotto tapahtuu vuonna 2023.